JUMALAN KRISTITYT SEURAKUNNAT

Uskon pääkohdat (Nro A1)

(Laitos 1.0 19971223-19971223)

Pääkohdat on tiivistelmä apostolien ensimmäisellä vuosisadalla vahvistamasta raamatullisesta kannasta. Se esittää Raamatun kannan selvässä ja johdonmukaisessa muodossa. Se käsittää seitsemän lukua, joiden aiheina ovat jumaluus, pelastussuunnitelma ihmisen vastuuta koskevat opit, Messiasta koskeva oppi pahan ongelma, seurakunta ja Jumalan valtakunta. Siihen kuuluu johdanto, jossa käsitellään nykyisen ja muinaisen kristinuskon välisiä eroavuuksia. Siihen kuuluu myös liite, jossa käsitellään kolminaisuusoppien kehitystä.

Kristityn

uskon

pääkohdat

Tätä kirjaa ei ole tarkoitettu myyntiin.

Se on valistuskäyttöön tarkoitettu ilmaisjulkaisu.

ISBN 0 646 20506 4

Copyright © 1994,1995,1996,1997

Jumalan kristityt seurakunnat

PO Box 369, WODEN ACT 2606, AUSTRALIA

Ensimmäinen laitos elokuussa 1994

Toinen laitos helmikuussa 1995

Kolmas laitos kesäkuussa 1996

Neljäs laitos maaliskuussa 1997

Painaja Union Offset Co. Pty Ltd, Canberra, Australia

Sisällys

Johdanto

Luku 1. Jumaluus

1.1. Isä Jumala

1.2. Jeesus, Jumalan poika

1.3. Pyhä Henki

1.4. Pyhän Hengen suhde Kristukseen ja ihmiskuntaan

1.5. Kristuksen, Saatanan ja hänen joukkionsa suhde Jumalaan

1.5.1. Kristus Jumalan poikana

1.5.2 Antikristuksen oppi

1.5.3 Jumalan nimi ja ylivalta

Luku 2. Pelastussuunnitelma

2.1 Ihmiskunnan lankeemus

2.2 Ihmiskunnan pelastus

2.3 Raamattu innoitettuna totuutena

2.4 Katumus ja kääntymys

2.5 Kaste

Luku 3. Ihmisen vastuuta koskevat opit

3.1 Rukous ja ylistys

3.1.1 Jumala rukouksen ja ylistyksen kohteena

3.1.1.1 Ylistyksen kohde

3.1.1.2 Rukouksen kohde

3.1.1.3 Yksityinen ja yhteinen rukous toisten puolesta

3.2 Pelastuksen ja lain välinen suhde

3.2.1 Jumala on kalliomme

3.2.2 Pelastus armosta

3.2.3 Lain mukainen velvoite

3.2.3.1 Miksi kristityt pitävät lain

3.2.3.2 Kristityt Jumalan temppelinä

3.2.4 Kymmenen käskyä

3.2.5 Muita ihmisen käyttäytymistä koskevia lakeja

3.2.5.1 Ruokalait

3.2.5.2 Sapatti

3.2.5.3 Uudetkuut

3.2.5.4 Vuosittaiset juhlapäivät

3.2.5.5 Avioliitto

3.2.6. Taloudenhoito

3.2.6.1 Jumalaa kohtaan

3.2.6.2 Toisia kohtaan

3.2.7 Sodankäynti ja äänestäminen

3.2.7.1 Sodankäynti

3.2.7.2 Äänestäminen

Luku 4. Messiasta koskeva oppi

4.1 Kristuksen ennaltaoleminen

4.2 Ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus

4.3 Kristuksen toinen tuleminen

4.4 Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta

Luku 5. Pahan ongelma

5.1 Pahan olemassaolo taivaallisten sotajoukkojen kapinoiduttua

5.2 Ennaltamääräämistä koskevat opit

5.3 Kuolleiden olotila

5.4 Kuolleiden ylösnousemus

5.5 Jumalattomien rangaistus

Luku 6. Seurakunta

6.1 Kuka tai mikä on seurakunta?

6.2 Seurakuntajärjestys

6.3 Seurakunnan päämäärät ja tavoitteet

6.4 Pyhittyminen

Luku 7. Jumalan valtakunta

7.1. Jumalan valtakunnan perustaminen

7.1.1 Hengellinen valtakunta

7.1.2 Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta

7.1.2.1 Messiaan paluu

7.1.2.2 Israelin kokoaminen

7.1.2.3 Herran päivä

7.1.3. Jumalan iankaikkinen valtakunta

7.1.3.1. Jumalan tuleminen

7.1.3.2 Uusi maa ja uusi Jerusalem

7.1.3.3 Ihmiskunnan kohtalo

Liite

Johdanto

Seitsemäntoista vuosisadan ajan kristinusko on ollut sidottuna teologiseen järjestelmään, joka on perustunut kreikkalaiseen filosofiaan ja uusplatonismiin liittyvään järjestelmään. Raamatun sanoman yksiyhteisyyden yksinkertaisuus ja ihmisille julistetun Jumalan ilmoituksen yhtenäisyys molemmissa Testamenteissa on muutettu ja hämärretty silloin tunnetun maailman hallitsemiseksi ja alistamiseksi.

Lopputuloksena oli rakenne, jollaiseksi sen katsottiin tulleen vahvistetuksi Nikean (325 jKr.), Laodikean (n. 366 jKr.), Konstantinopolin (381 jKr.) ja Khalkedonin (451 jKr.) kirkolliskokouksissa. Rakenne muutti käsitystä Jumalasta metafyysiseen suuntaan ja johti lopulta kolminaisuuteen. Laodikean kirkolliskokous (kaanon 29) kielsi rangaistuksen uhalla myös sapatinvieton ja otti käyttöön hyväksytyt pakanalliset juhlat aina sunnuntaijumalanpalveluksista joulukuun aurinkojuhlapäiviin sekä pääsiäisjärjestelmään Vanhan Testamentin pääsiäisen sijasta. Samalla koskettiin myös raamatullisen järjestelmän ja lain ymmärtämistä koskevaan tulkintaan. Moosekselle annettua lakia ei enää pidetty toimivana, ja Uuden Testamentin kohtia tulkittiin uudelleen silloisten pakanallisten käytäntöjen oikeuttamiseksi.

Esimerkiksi ruokalait katsottiin poistetuiksi soveltamalla väärin Apostolien tekojen 10. lukua ja muita tekstejä. Vaikutus ihmisten terveyteen oli välitön. Vaikutukset ympäristölle voitiin havaita todella vasta noin kahden tuhannen vuoden kuluttua. Ravintoketjun katkeaminen johtuu suurelta osin Raamatun laissa kiellettyjen ruokien nauttimisesta.

Maaekosysteemien turmeltuminen näkyy koko laajuudessaan vasta, kun maaperä köyhtyy ja kun riemuvuosijaksoja ja maaperän sapattivuosia ei noudateta, sillä ne liittyvät kiinteästi kalenteriin, joka perustuu 19 kuuvuoden kiertoihin. Jo aurinkokalenterin käyttöönotto hämärsi huomattavasti tietoa säännönmukaisuuksista ja kiertokuluista, jotka Jumala oli määrännyt luonnon saattamiseksi sopusointuun.

Nykyisellä kristinuskolla on kaiken kaikkiaan hyvin vähän, jos mitään, yhteistä alkuperäisen kristinuskon kanssa. Islamin nousun ja islamia vastaan myöhemmin käytyjen sotien voidaan väittää olleen suoraa seurausta väärästä kristitystä järjestelmästä, joka on lähtöisin Euroopassa ja Vähässä-Aasiassa kreikkalaisista teologisista järjestelmistä, jotka harjoittavat Jumalan kolmiyhteisyyteen perustuvaa kappadokialaista teologiaa ja pyrkivät mystiseen yhtymiseen Jumalan kanssa ja Jumalana.

Kolmiyhteinen järjestelmä ei yksinkertaisesti toimi. Lopputuloksena tämän virheellisen opin noudattamisesta 1700 vuoden ajan on ollut maapallomme joutuminen tuhon partaalle sekä vainot, joita kohdistetaan ihmisiin, jotka vilpittömästi koettavat noudattaa Raamatun lakeja.

Tämän teoksen tarkoituksena on tuoda esiin mahdollisimman selvästi ja yksinkertaisesti Raamatun sekä Jeesuksen ja apostolien johtaman uusitestamentillisen seurakunnan alkuperäinen sanoma. Tässä esitetyt lausumat epäilemättä kyseenalaistavat ja kumoavat joitakin pinttyneitä uskomuksia. Teos on kirjoitettu siten, että se on mahdollisimman pitkälti raamatunviittausten tai mukaelmien sarja, jossa lainataan niitä tukevaa tekstiä. Sillä tavoin teoksen toivotaan olevan lopulta yksiselitteisempi ja merkitykseltään selvä. Sikäli kuin on mahdollista, tiettyä aihetta tuetaan tekstikokoelmalla sen aivan liian yleisen käytännön välttämiseksi, että tekstejä lainataan irrallaan tai lainatut tekstit ovat virheellisiä. Jotkin raamatuntekstit ovat yksinkertaisesti väärennöksiä (esim. 1. Joh. 5:7 King James Version; 1. Tim. 3:16 KJV Codex A) tai ne on käännetty väärin (1. Kor. 15:28 Revised Standard Version jne.; Ilm. 3:14 New International Version ynnä monet muut), ja ne on laadittu kumoamaan vastakkaisia tekstejä tai tulkitsemaan tekstejä väärin, jotta ne näyttäisivät irrallaan tarkasteltuina tukevan kolmiyhteistä ja kappadokialaista järjestelmää.

Kun Messias tulee jälleen, hän ottaa käyttöön kokonaisuudessaan oikeusjärjestyksen, jonka hän antoi Moosekselle Siinailla. Jokaisen kristityn velvollisuus on tunnistaa ja panna täytäntöön Raamatussa säädetty elämänkokonaisuus ja jumalanpalvelusjärjestelmä. Kristityn velvollisuus on jäljitellä Jeesuksen Kristuksen elämäntapaa ja elää soveltaen niitä järjestelmiä, jotka Kristus otti käyttöön ja joita hän noudatti sekä ihmisenä että ennaltaolemisensa aikana. Tämän teoksen tavoitteena on tuoda esiin koko järjestelmä yhtenäisesti ja selväpiirteisesti, jotta 1700 vuotta käytössä olleista vääristä järjestelmistä voitaisiin luopua ja alkuperäinen ja tosi tie voitaisiin tunnistaa ja panna täytäntöön kaikkien ihmisten elämässä riippumatta siitä, mitä he ovat tehneet menneisyydessä. Tehtävämme on kutsua ihmisiä parannukseen ja uuteen elämään.

Luku 1

Jumaluus

1.1. Isä Jumala

Maailmankaikkeuden korkein jumalolento on Jumala. Hän on kaikkivaltias, luoja, ja hän ylläpitää taivaat, maan ja kaiken, mitä niissä on (1. Moos. 1.1; Neh. 9:6; Ps. 124:8; Jes. 40:26,28; 44:24; Ap. t. 14:15; 17:24-25; Ilm. 14:7). Hän yksin on kuolematon (1. Tim. 6:16). Hän on meidän Jumalamme ja Isämme ja Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (Joh. 20:17). Hän on Korkein Jumala (1. Moos. 14:18; 4. Moos. 24:16; 5. Moos. 32:8; Mark. 5:7) ja ainoa todellinen Jumala (Joh. 17:3; 1. Joh. 5:20).

1.2. Jeesus, Jumalan poika

Jeesus on luomakunnan esikoinen (proototokos) (Kol. 1:15) ja näin ollen Jumalan luomakunnan alku (arkhe) (Ilm. 3:14). Hän on Jumalan ainosyntyinen (monogene) poika (Mt. 3:17; Joh. 1:18; 1. Joh. 4:9), joka sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyelle Marialle (Lk. 1:26-35). Hän on Kristus eli Messias (Mt. 16:16; Joh. 1:41), jonka Jumala lähetti pelastajaksemme ja lunastajaksemme (Mt. 14:33; Joh. 8:42; Ef. 1:7; Tiit. 2:14). Häntä kutsutaan Korkeimman Jumalan pojaksi (Mark. 5:7). Hänet on asetettu Jumalan Pojaksi, jolla on valta, pyhyyden Hengen puolelta ylösnousemuksessa (Room. 1:4). Hänelle annetaan Daavidin valtaistuin, ja hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen kuninkuudellaan ole loppua (Luuk. 1:32).

1.3. Pyhä Henki

Pyhä Henki (Ap. t. 2:4) on Jumalan olemus tai voima, jonka Kristus lupasi lähettää valituille (Joh. 16:7). Se ei ole henkilö vaan Jumalan elävän voiman ulottuvuus. Se on välikappale, jonka avulla me tulemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4), täyttyneinä Pyhästä Hengestä (Ap. t. 9:17; Ef. 5:18), ja olemme näin ollen kaikki Jumalan lapsia (Job 38:7; Room. 8:14; 1. Joh. 3:1-2) ja perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa (Room. 8:17; Gal. 3:29; Tiit. 3:7; Hepr. 1:14, 6:17, 11:9; Jaak. 2:5; 1Pet. 3:7). Jumala antaa sen niille, jotka sitä häneltä pyytävät (Luuk. 11:9-13) ja jotka häntä tottelevat, ja se pysyy niissä, jotka pitävät Jumalan käskyt (1. Joh. 3:24; Ap. t. 5:32). Pyhä Henki on puolustaja, joka johtaa Jumalan palvelijat kaikkeen totuuteen (Joh. 14:16,17,26). Pyhä Henki antaa heille voiman olla todistajina (Ap. t. 1:8). Se jakaa armolahjat, jotka 1. Kor. 12:7-11 luettelee, ja pitää huolen siitä, että hedelmiä, jotka Gal. 5:22-23 luettelee, ei anneta määrämitalla (Joh. 3:34 RSV; Room. 12:6). Se on välikappale, jonka avulla Jumala voi vihdoin hallita täydellisesti kaikkea (1. Kor. 15:28; Ef. 4:6).

1.4. Pyhän Hengen suhde Kristukseen ja ihmiskuntaan

Pyhä Henki vaikuttaa jo ennen kastetta. Henki vetää ihmisen Kristuksen välityksellä Jumalan puoleen (Hepr. 7:25).

Kasteessa ihmiselle annetaan Hengen ensi lahja, sillä kuten Room. 8:23 selvästi toteaa, lapseksi pääseminen tapahtuu vasta, kun ruumis lunastetaan vapaaksi.

Näin ollen synnymme uudelleen mutta jatkamme päivittäistä Hengessä kasvuamme Jeesuksessa Kristuksessa, kunnes pääsemme Jumalan kunniaan. Pyhä Henki on totuuden henki (1. Joh. 4:6, 5:6), ja noudattamalle totuutta kaikin tavoin kasvamme kiinni Kristukseen, joka on kaikilta osin pää (Ef. 4:15). Pyhä Henki on Jumalan Henki (Room. 8:14) ja uskon Henki (2. Kor. 4:13), joka tutkii kaiken ja tietää kaiken (1. Kor. 2:10-11, 12:3 ss).

Näin ollen Pyhä Henki ei ole kolmiyhteisen Jumalan itsenäinen ilmentymä vaan välikappale, jonka avulla meistä tulee elohim (Sak. 12:8). Henki antaa Jumalalle tiedon ajatuksistamme ja koko olemuksestamme. Koska se kulkee Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on välittäjämme ja väliintuleva elohim eli theos (Ps. 45:6-7; Sak. 12:8; Hepr. 1:8-9), Kristuksen on sen avulla mahdollista auttaa, opettaa ja lohduttaa meitä ja meidän on mahdollista käyttää Jumalan voimaa. Henki antaa jokaiselle ihmiselle Jumalan haluamat ominaisuudet, jotta ne hyödyttäisivät ruumista siten, kuin 1. Kor. 12:7-11 esittää.

Henki voidaan sammuttaa (1. Tess. 5:19), jos sitä laiminlyödään tai sille tuotetaan surua (Ef. 4:30), ja sen on näin ollen mahdollista kasvaa tai vähetä ihmisessä. Pyhän Hengen hedelmä on rakkaus, kuten Gal. 5:22 toteaa. Pyhä Henki ei sen vuoksi tule esiin, jollemme rakasta toisiamme.

Henki on välikappale, jonka avulla palvomme Jumalaa, kuten Fil. 3:3 toteaa. Se ei voi näin ollen olla Jumala, joka on palvonnan kohde, eikä siten yhdenvertainen Isän Jumalan kanssa. Se on voima, joka on Kristuksessa. Kristus on näin ollen Iankaikkinen Isä (Jes. 9:6), joka on isä monille taivaassa ja maan päällä (Ef. 3:15). Kristuksesta tulee Iankaikkinen Isä valtuutuksen ansiosta.

Kaikki nämä isän ja lapsen suhteet eli perheet on nimetty Isälle Jumalalle, mistä syystä me polvistumme Isän Jumalan eteen ja palvelemme häntä (Ef. 3:14-15).

Kristus on luomakunnan esikoinen eli ensin syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa (Kol. 1:16-17). Mutta Jumala hänet synnytti ja tahtoi, että koko luomakunta on olemassa ja säilyy Kristuksessa. Sen vuoksi Kristus ei ole Jumala samassa mielessä, kuin Isä Jumala on Jumala, joka yksin on kuolematon (1. Tim. 6:16) ja joka on olemassa iankaikkisesti.

Kristityt kutsutaan tästä maailmasta elämään, joka on palvelua ja antaumusta. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja (Matt. 20:16, 22:14). Kristityt ovat valittuja samalla tavoin, kuin Kristus oli Jumalan valittu (Luuk. 23:35). Kristus valitsi valitut (Joh. 6:70, 15:16,19) Jumalan ohjaamana (1. Piet. 2:4).

Valituille, jotka ovat seurakunta eli ekklesia, annetaan tietoa Jumalan salaisuuksista seurakunnan tukemiseksi. Pyhä Henki on se mekanismi, jonka avulla heille uskottiin Jumalan salaisuudet ja Jumalan valtakunta (Mark. 4:11). Jumalan viisaus on salainen ja kätketty (1. Kor. 2:7), jonka Jumalan palvelijat selittävät (1. Kor. 2:7, 15:51). Jumalan tahto ilmaistaan nimittäin salaisuutena (Ef. 1:9), jonka Jumala ilmoitti palvelijoilleen ilmoituksessa. Lisäksi salaisuus ilmenee valittujen suorittamassa Kristuksen taloudenhoidossa. Paavali kirjoitti

...Olettehan kuulleet siitä Jumalan suunnitelmasta, jonka hän armossaan on ilmoittanut minulle, teidän parhaaksenne. Minulle on ilmestyksessä annettu tiedoksi tämä salaisuus, niin kuin olen edellä lyhyesti kirjoittanut. Tätä lukiessanne voitte huomata, kuinka hyvin minä olen perillä Kristuksen salaisuudesta. Sitä ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen (Ef. 3:2-6).

1.5. Kristuksen, Saatanan ja taivaan sotajoukon suhde Jumalaan

Raamatussa on monia olentoja, joita kutsutaan nimellä Elohim tai Theoi, joka tarkoittaa jumalia. Kristus oli yksi näistä alemmista olioista, joihin Vanhassa Testamentissa viitataan sanalla elohim (ks. Sak. 12:8). Kristuksen sanotaan Uudessa Testamentissa olevan uusi Kointähti hänen palatessaan maan päälle. Hän jakaa tämän arvoaseman valittujensa kanssa (Ilm. 2:28, 22:16).

Jumalaa Raamattu pitää Kristuksen Jumalana ja Isänä (Room. 15:6; 2. Kor. 1:3, 11:31; Ef. 1:3,17; Kol. 1:3; Hepr. 1:1 ss; 1. Piet. 1:3; 2. Joh. 3; Ilm. 1:1,6, 15:3). Kristus saa elämänsä, voimansa ja valtansa Isän Jumalan käskystä (Joh. 10:17-18).

Kristus alistaa tahtonsa Jumalan, Isän, tahtoon (Matt. 21:31, 26:39; Mark. 14:36; Joh. 3:16, 4:34). Jumala antoi valitut Kristukselle, ja Jumala on Kristusta suurempi (Joh. 14:28) ja suurempi kuin kukaan muu (Joh. 10:29). Jumala lähetti siten ainosyntyisen (monogene) Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän (1. Joh. 4:9). Kristuksen kunnian kirkastaa Jumala (Joh. 8:54), sillä Jumala on Kristusta suurempi (Joh. 14:28).

Jumala on kallio (sur), niin kuin louhos tai vuori, josta kaikki muut louhitaan, ja piikivi (Joos. 5:2), jolla Israel ympärileikataan, perustava ja vaikuttava syy (5. Moos. 32:4). Jumala on Israelin kallio, sen turvakallio (5. Moos. 32:15), kallio, joka oli sen synnyttänyt (5. Moos. 32:18,28-31). 1. Samuel 2:2 osoittaa, että Jumalamme on meidän kalliomme, ikuinen kallio (Jes. 26:4). Kaikki muut lohkaistaan tästä kalliosta, samoin kuin kaikki Abrahamin jälkeläiset uskon mukaan (Jes. 51:1-2). Messias lohkaistaan tästä kalliosta (Dan. 2:34,45) alistamaan kaikki maailman valtakunnat. Jumala on kallio tai pohja, jolle perusta lasketaan ja jolle Kristus rakentaa kirkkonsa (Matt. 16:18) ja jolla hän itse lepää. Messias on kulmakivenä Jumalan temppelissä, jossa valitut ovat Naos eli kaikkein pyhin, Pyhän Hengen tyyssija. Temppelin kaikki kivet louhitaan kalliosta, joka on Jumala, samoin kuin Kristus, ja ne annetaan Kristukselle, hengelliselle kalliolle (1. Kor. 10:4), joka on kivi, johon he loukkaavat itsensä ja kompastuvat (Room. 9:33) muodostaakseen temppelin.

Kristus rakentaa temppelin, jotta Jumala voisi olla kaikki kaikessa (Ef. 4:6). Jumalan valtuutuksen nojalla Kristus on kaikki, hän on kaikissa (panta kai en pasin Kol. 3:11), ja Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken (1. Kor. 15:27) ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää (Ef. 1:22-23). Kun Jumala alisti kaiken hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken (1. Kor. 15 :27).

Sitten kun Kristus on alistanut kaikki hänen valtaansa, silloin hän itse, Kristus, alistuu Jumalan valtaan, joka on saattanut kaiken Kristuksen valtaan, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea (panta en pasin 1. Kor. 15:28 ei RSV:n mukaan). Näin ollen platonistiset opit, jotka pyrkivät sulauttamaan Jumalan ja Kristuksen kolmiyhteyteen, ovat Raamatun vastaisia. Kristus istuu Jumalan oikealla puolella, Jumalan ohjeiden mukaan (Hepr. 1:3,13, 8:1, 10:12, 12:2; 1. Piet. 3:22) ja jakaa Jumalan valtaistuimen, samoin kuin valitut jakavat Kristukselle annetun valtaistuimen (Ilm. 3:21), joka on Jumalan valtaistuin (Ps. 45:6-7; Hepr. 1:8) tai Jumala on sinun valtaistuimesi, joka on käännetty Sinun valtaistuimesi on niin kuin Jumalan (ks. kommentoidun RSV:n alaviite).

Jumala, lähettäjä, on lähettilästä suurempi (Joh. 13:16), sillä palvelija ei ole herraansa suurempi (Joh. 15:20).

Saatana haastoi Kristuksen erämaassa, jolloin Saatanan koetus käytännössä alkoi. Saatana, joka oli Kointähti, Lusifer eli maapallon Valon kantaja (Jes. 14:12) ja sen holhooja ja opettaja, oli itse asiassa Elohimin yksi jäsen, joka oli alistettu Isälle Jumalalle.

Kristus oli tähti, joka oli nouseva Jaakobin keskeltä (4. Moos. 24:17). Mooseksen kirjoissa ilmoitettiinkin, että yksi Kointähdistä, jonka mainitaan olleen läsnä maapallon valmistuessa (Job 38:7), yksi Elohimin osa, oli tuleva ihmiseksi Jaakobin ja Daavidin keskeltä (Ilm. 22:16).

Tämä Elohim, jonka tunnemme nimellä Jeesus Kristus, ei ollut vielä maapallon Kointähti. Tämä asema kuului Saatanalle (ks. Jes. 14:12 ja Hes. 28:2-10).

Psalmi 45:7 kertoo, että Kristus oli voideltu Israelin Elohimiksi toveriensa tai kumppaniensa yläpuolelle. Kristuksella ei kuitenkaan ollut varsinaisesti Kointähden asemaa, eikä hän ota vastaan siihen kuuluvia tehtäviä ennen toista tulemistaan. Kristuksen kanssa samassa asemassa ja samoissa tehtävissä ovat valitut, jotka jakavat hänen luontonsa Kointähtenä sydämissään (2. Piet. 1:19). Valituille annetun lupauksen mukaan he jakavat tämän vallan Ilmestyskirjan 2:28 mukaisesti.

Saatana oli Kointähtenä haastanut Korkeimman Jumalan eli Isän Jumalan, kuten Jesaja 14:12 kertoo. Hän koetti nousta eli pystyttää valtaistuimensa, Jumalan valtaistuimen, Jumalan tähtiä eli Elohimin neuvostoa korkeammalle. Tämä neuvosto on Elohimin eli jumalien kokous, johon Psalmi 82:1 viittaa. On kiintoisaa havaita, että Ireneus, joka oli Polykarpoksen, Johanneksen opetuslapsen, opetuslapsi, katsoi, että Psalmi 82:1 viittasi theoihin eli jumaliin, joihin kuuluvat myös valitut eli ne, jotka on otettu lapsiksi (Harhaoppeja vastaan, kirja 3, luku 6, esinikealaisten kirkkoisien englanninkielinen käännös, Nide 1, s. 419).

Jumalan poikia on monia (ks. Job 1:6, 2:1, 38:7; Ps. 86:8-10, 95:3, 96:4, 135:5), ja heitä kutsutaan nimellä Bene Eljon eli Korkeimman pojat. Ihmiskunnan valitut kuuluvat Jumalan lapsina myös taivaalliseen sotajoukkoon (ks. Room. 8:14). Jumalan lapsina Kristus ja valitut ovat näin ollen yhtä Jumalan kanssa Pyhän Hengen välityksellä ja ennaltamäärättyjä maailman luomisesta alkaen. Kristus luopui vallastaan tullakseen ihmiseksi. Hän ja kaikki valitut saavat voimassa lapseuden, pyhyyden hengen mukaan ylösnousemuksen kautta (Room. 1:4).

Ap. t. 7:35-39 osoittaa, että Siinailla enkeli puhui Moosekselle ja että tämä enkeli oli Kristus. Gal. 4:14 Paavali vertaa itseään Jumalan enkeliin ja Kristukseen Jeesukseen.

Myös meistä tulee arvoasemaltamme enkeleitä (Matt. 22:30) eli isaggelos, enkelien kaltaisia (ks. Lk. 20:36) ja perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa (Room. 8:17; Gal. 3:29; Tiit. 3:7; Hepr. 1:14, 6:17, 11:9; Jaak. 2:5; 1. Pet. 3:7). Vanha Testamentti samaistaa JHVH:n enkelin sekä Jehovaan että Elohimiin (2. Moos. 3:2,4-6, missä Jumala eli Elohim oli enkeli; vrt. Sak. 12:8).

Psalmi 89:6-8 osoittaa, että taivaan pyhillä (qedosim tai qadoshim, jota käytetään myös ihmisistä) on neuvosto, joka koostuu sisäpiiristä ja ulkopiiristä. Tämän katsotaan olevan Oikeuden Elohimin taivaallinen neuvosto.

1.5.1. Kristus Jumalan poikana

Saatana yritti monin tavoin kiusata Kristusta. Ensinnäkin Saatana kutsui Kristusta Jumalan pojaksi (Matt. 4:3, 4:6; Luuk. 4:3). Myös pahat henget kutsuivat Kristusta Jumalan pojaksi (Matt. 8:29; Luuk. 4:41; Mark. 3:11). Saatana yritti saada Kristuksen todistamaan asemansa Jumalan Poikana osoittamalla voimansa, sillä olihan Jumala luvannut antaa enkeleilleen käskyn varjella häntä (Ps. 91:11-12). Saatana jätti mainitsematta missä ikinä kuljet. Kirjoituksia vääristelemällä Saatana yritti näin ollen riistää Kristuksen hengen.

Kristus ei missään vaiheessa korjannut Saatanaa tai pahoja henkiä toteamalla, että hän oli Jumala eikä Jumalan poika. Yksikään paha henki ei itse asiassa yrittänyt väittää virheellisesti, että Kristus oli Korkein Jumala, ennen kuin vasta hänen kuoltuaan, jolloin vahvistettiin oppi, jonka mukaan Kristus oli Jumala samalla tavoin, kuin Isä Jumala oli Jumala. Hänen kuolemansa jälkeen saatettiin siten liikkeelle harhakäsitys, jonka Kristus olisi kieltänyt elinaikanaan. Jokaisen kiusauksen tavoitteena oli horjuttaa Kristuksen tottelevaisuutta Jumalalle ja näin ollen murtaa kirjoitukset. Saatana yritti saada Kristuksen palvomaan itseään. Hän lupasi Kristukselle maapallon hallitsijuuden, jos Kristuksen palvoisi häntä.

Kristus ei kiistänyt hänen oikeuttaan siirtää maailman hallitsijuutta eikä varsinkaan sitä, että hän oli hallitsija. Sen sijaan Kristus vastasi:

...on kirjoitettu: Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.

Kristus ei käskenyt Saatanaa palvomaan itseään vaan viittasi sen sijaan lakiin. Kristus ei väittänyt julistustyönsä missään vaiheessa olevansa Jumala. Hän sanoi olevansa Jumalan poika. Tästä syystä hänet asetettiin koetteille.

Kuten Matt. 27:43 toteaa,

Hän panee luottamuksensa Jumalaan. Pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.

Juuri tältä kohdin Kristuksen huuto täytti kirjoitukset Psalmissa 22:1

Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

Kristus ei selvästikään pitänyt itseään Jumalana. On nurinkurista väittää, että hän oli yhdenvertainen osa sitä osaksi häviämätöntä olentoa, jonka puoleen hän huusi.

1.5.2 Antikristuksen oppi

1. Joh. 4:1-2 esittää Antikristuksen opin. Vanha virheetön teksti 1. Joh. 4:1-2 on ennallistettu lainaamalla Ireneuksen teoksen lukua 16:8 (esinikealaisten kirkkoisien engalanninkielinen käännös, Nide 1, alav. s. 443).

Tästä te tunnette Jumalan hengen: Jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta, Yksikään henki, joka erottaa Jeesuksen Kristuksen, ei ole Jumalasta vaan Antikristuksesta.

Sokrates historioitsija sanoo (VII, 32, s. 381), että katkelman turmelivat ne, jotka halusivat erottaa Jeesuksen Kristuksen ihmisyyden hänen jumaluudestaan.

Kristus ei Poikana ole tämä ainoa todellinen Jumala (Joh. 17:3).

Myös kohdassa Luuk. 22:70 kaikki sanoivat Oletko sinä siis Jumalan Poika?

Hän vastasi Itsepä te niin sanotte.

Hänet tunnustettiin Jumalan Pojaksi seuraavissa kohdissa:

Matt. 27:54, jossa ihmiset sanovat Tämä oli todella Jumalan Poika!

Mark. 1:1 sanoo ilosanoman kertovan Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta.

Luuk. 1:35 toteaa, että lapsi, joka syntyy, on pyhä ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.

Sen tajuaminen, että Kristus on Jumalan Poika, on ilmoitus Jumalalta.

Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika." Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. (Matt. 16:16-17)

Myös Matteus 11:27 toteaa:

Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä. eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Näin ollen Isä osoittaa ilmoituksen yksittäisille ihmisille ja antaa heidät Kristukselle, joka sitten ilmoittaa heille Isän.

1.5.3 Jumalan nimi ja ylivalta

Ei ole epäilystäkään siitä, että Isä on yksi ja ylin. Sananlaskujen 30:4-5 ilmoittaa Jumalan nimen ja sen, että hänellä on poika.

Kuka on noussut taivaaseen ja palannut sieltä?

Kuka on koonnut käsiinsä tuulen?

Kuka viittansa sisään kietonut vedet?

Kuka pannut paikoilleen maan ääret?

Mikä on hänen nimensä, mikä hänen poikansa nimi? Sinä tiedät kyllä.

Jumalan [ELOAH] jokainen sana on tulessa koeteltu: hän on niiden kilpi, jotka häneen

turvaavat.

Hänen sanoihinsa älä lisää mitään - hän vaatii sinut tilille, ja petoksesi tulee julki.

Raamattu tulkitsee itseään, ja Jumalan nimi saadaan suoraan selville kysymyksestä johdattelemalla, ja on selvää, että tämä olento ei ole Isän ja Pojan yhdistelmä vaan että hänellä sitä vastoin on poika.

Uudessa Testamentissa todetaan lisäksi selvästi, että palvonnan kohde on Isä. Kristus varoitti samarialaista naista, Joh. 4:21, että tulisi aika, jolloin Isää ei voitaisi rukoilla naisen vuorella (Samariassa) eikä Jerusalemissa. Hän sanoi kuitenkin selvästi, Joh. 4:23,

Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat

Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.

Kristus osoittaa Isän, ei itsensä, olevan palvonnan kohde. On näin ollen jumalanpilkkaa väittää, että on rukoiltava korotettua Kristusta, vääristelemällä Joh. 3:14, jonka mukaan Ihmisen Poika oli korotettava, niin kuin Mooses oli nostanut käärmeen korkealle autiomaassa. Ristiinnaulitsemisen tarkoitus oli, että ihmisellä olisi iankaikkinen elämä, eikä se, että Kristuksesta tulisi palvonnan kohde, kuten väärin väitetään. Tämän väärän oletuksen perusteella väitetään väärin myös, että kristityt palvovat Kristuksen ruumista ja verta ehtoollisella.

Eloah on Vanhan Testamentin ja temppelin Jumala sekä Jeesuksen Kristuksen Jumala Uudessa testamentissa. Jerusalemin temppeli oli Eloah'n temppeli (Esra 4:24; 5:2,13,15,16,17; 6:3,5,7,8,16,17; 7:23). Hän oli Israelin Eloah (Esra 5:1; 7:15), taivaan suuri Eloah (Esra 5:8,12). Hän oli se, jolle uhrattiin temppelissä (Esra 6:10), joka oli hänen nimensä tyyssija (Esra 6:12). Hän käski temppelin rakennettavaksi (Esra 6:14) ja papit huolehtimaan jumalanpalveluksesta (Esra 6:18) ja tekemään hänen tahtonsa (Esra 7:18). Laki on taivaan Eloah'n laki (Esra 7:12, 14). Niiden, jotka tuntevat Eloah'n lain, on opetettava se niille, jotka eivät sitä tunne (Esra 7:25), ja tuomioiden on oltava Eloah'n lakien mukaisia (Esra 7:26). Tämä olento on Isä, joka on yksiyhteinen Eloa ja Korkein Jumala, Messiaan ja kaikkien Jumalan lasten Isä.

Luku 2

Pelastussuunnitelma

2.1 Ihmiskunnan lankeemus

Ihmiskunta luotiin Jumalan kuvaksi, hänen kaltaisekseen (1. Moos. 1:26-27). Aadam ja Eeva kirottiin heidän tottelemattomuutensa vuoksi (1. Moos. 3:16-19). Tämän kapinan vuoksi synti ja sen seurauksena kuolema tulivat koko ihmiskunnan osaksi (1. Kor. 15:22; Room. 5:12).

2.2 Ihmiskunnan pelastus

Jumala ei halua kenenkään tuhoutuvan (2. Piet. 3:9). Jotta ihmiskunta voisi välttää synnin rangaistuksen eli kuoleman, Jumala laati pelastussuunnitelman, johon kuuluu uhrina hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus (Joh. 3:16). Suunnitelmassa on toisiaan seuraavia elonkorjuita, joiden esikoisena on Kristus niiden joukosta, jotka ovat kuolleet (1. Kor. 15:20). Pelastussuunnitelmaa kuvastavat Raamatun vuosittaiset juhla-ajat (3. Moos. 23).

2.3 Raamattu innoitettuna totuutena

Kristus sanoi On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta'. (Matt. 4:4; Luuk. 4:4). Raamattu tunnetaan nimellä kirjoitukset ja kirja (Dan. 10:21), ja sen tarkoituksena on ihmiskunnan pelastus ja Jumalan voiman näyttäminen (2. Moos. 9:16; Room. 9:17). Pelastuksen välikappale on Jeesus Kristus (Room. 10:11), josta on ennustettu kirjoituksissa alkaen Mooseksesta ja profeetoista (Luuk. 24:27), ja profetiat ovat kirjoituksia (Matt. 26:56; Room. 1:2). Jokainen kirjoitus on syntynyt Jumalasta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä (2. Tim. 3:16).

Kristuksen ja apostolien aikana kirjoituksilla tarkoitettiin Vanhaa Testamenttia (Matt. 21:42; Mark. 12:10; Ap. t. 17:2). Vanha Testamentti on kirjoitus, jonka sanotaan olevan Jumalan Hengen synnyttämä eli innoittama, 2. Tim. 3:16. Uusi Testamentti nivoutuu Vanhaan Testamenttiin. Se ei korvaa Uutta Testamenttia.

Vanha Testamentti kirjoitettiin muinaisina aikoina meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa (Room. 15:4). Eksytys johtuu niiden kirjoitusten huonosta tuntemisesta (Matt. 22:29; Mark. 12:24). Beroialaiset (eli berealaiset) tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki sanottu paikkansa. Tämä oli heidän avarakatseisuutensa mitta (Ap. t. 17:11). Raamatun koko kuva koostuu kirjoituksen kaikista osista, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle (Jes. 28:10). Kirjoitukset osoittavat, että Jeesus oli Messias eli Kristus (Ap. t. 18:28). Kristus, Pyhän Hengen avulla, avaa kaikkien valittujen, ensiksi apostolien, mielet, ymmärtämään kirjoitukset (Luuk. 24:45).

Vanhan Testamentin kirjoitusten on käytävä toteen (Matt. 26:54,56; Mark. 12:10, 14:49), eikä niitä voi tehdä tyhjiksi (Joh. 10:35). Monet kirjoitukset koskivat Kristusta, ja ne kävivät toteen hänessä, tai ne käyvät toteen Kristuksessa hänen toisessa tulemisessaan (Ilm. 1:7, 12:10, 17:14, 19:11-21), joka tapahtuu voimassa ja kirkkaudessa (Matt. 24:30).

2.4 Katumus ja kääntymys

Jumala edellyttää, että elääkseen eli saadakseen iankaikkisen elämän ihmiskunta kääntyy. Ellei se käänny, se on tuhon oma (Luuk. 13:3,5).

Kristus lähetettiin kutsumaan ihmiskunta kääntymykseen (Luuk. 11:32). Kristus aloitti julistuksensa Johannes Kastajan vangitsemisen jälkeen (Matt. 4:12). Johanneksen vangitseminen sattui aikaan, joka seurasi Vanhan Testamentin pääsiäistä vuonna 28 jKr.(Joh. 3:22-24, 4:12), joka seurasi Johanneksen julistustyön alkamista Tiberiuksen viidentenätoista vuotena (Luuk. 3:1). Tästä lähtien Jeesus julisti Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! (Matt. 4:17). Kristus antoi opetuslapsilleen käskyn julistaa kääntymyksen evankeliumia ja antoi heille vallan ajaa ihmisistä pahoja eli saastaisia henkiä (Mark. 6:7,12; Luuk. 10:1,17-20).

Kääntymyksen opetettiin olevan edellytys synnin (tai pahuuden) pois pyyhkimiseksi (Ap. t. 8:22), jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan, niin että hän lähettäisi Kristuksen, meille ennalta valitsemansa Voidellun (Ap. t. 3:19-20).

Jumala oli pitkään sietänyt tällaista jumalattomuutta, joksi sitä nimitettiin, mutta Kristuksen jälkeen hän vaatii kaikkia ihmisiä tekemään parannuksen, sillä hän on määrännyt heitä varten tuomion päivän (Ap. t. 17:30). Siten hän saattoi kääntymyksen pakanoiden ulottuville (ks. myös Ap. t. 15:3).

Parannuksesta ja Jumalan puoleen kääntymisestä alkean katuvan syntisen on sitten tehtävä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy (Ap. t. 26:20).

Efesoksen seurakuntaa kehotettiin kääntymään ja muistamaan, mistä se oli langennut, ja tekemään ensi ajan tekoja (Ilm. 2:5). Samoin Pergamonin seurakuntaa kehotettiin kääntymään (Ilm. 2:16). Sama koski Tyatiran seurakuntaa (Ilm. 2:21-22), jossa luopiot heitettiin samaan vuoteeseen väärien uskonopettajien kanssa. Myös Sardeksen seurakuntaa kehotettiin tekemään parannus, tai Kristus tulisi kuin varas ja yllättäisi heidät hetkellä, jota he eivät aavistaisi (Ilm. 3:3). Jokaista, jota Kristus rakastaa, hän nuhtelee ja kurittaa. Hän vaatii heitä (tässä tapauksessa laodikealaisia) luopumaan penseydestään ja tekemään parannuksen (Ilm. 3:19). Kääntymys koskee näin ollen jatkuvasti kaikkia Jumalan seurakuntia, ja se on kaikkien vastuulla (Jaak. 5:19-20).

2.5 Kaste

Kristukselle annettiin kaikki valta hänen ylösnousemuksensa jälkeen (Matt. 28:18). Hän käski opetuslapsiaan menemään ja tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt. 28:19). Ja opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä Kristus käski heidän noudattaa. Siten hän olisi heidän kanssaan kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20).

Kääntymystä on seurattava kaste Pyhän Hengen lahjan antamiseksi (Ap. t. 2:38). Pyhää Henkeä ei voi saada, ellei ihminen tee parannusta ja saa kastetta, mikä merkitsee uudestisyntymistä. Jollette synny uudesti, ette pääse Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:3,5). Kääntymys on kasteen ja Pyhän Hengen saamisen edellytys. Näin ollen lapsikasteen voidaan päätellä olevan Raamatun vastainen. Kääntymyksen korostettiin olevan kasteen edellytys Johannes Kastajan julistuksessa, joka edelsi Pyhän Hengen kastetta Kristuksessa (Mark. 1:4,8). Johannes totesi, että Kristus kastaisi Pyhällä Hengellä ja tulella, tarkoittaen sitä, joka ei käänny (jota kutsutaan ruumeneksi) (Luuk. 3:16-17). Pyhä Henki annetaan Jumalan käskystä. Pyhä Henki tulee ihmisen, kun sitä koskeva pyyntö esitetään kätten päälle panemisella. Henki annetaan siten työn jokaista puolta varten. Pyhä Henki toimii jo ennen kastetta suhteessa jokaiseen yksittäiseen ihmiseen. Henki vetää valitun Jumalan puoleen Kristuksen välityksellä (Hepr. 7:25). Hengen ensi lahja annetaan ihmiselle kasteessa, ja Room. 8:23 toteaa selvästi, että lapseksi pääseminen tapahtuu vasta, kun ruumis lunastetaan vapaaksi. Näin ollen me synnymme uudesti, mutta jatkamme päivittäistä Hengessä kasvuamme Jeesuksessa Kristuksessa, kunnes pääsemme Jumalan kunniaan.

Tämä Pyhän Hengen antaminen kasteessa on se vesi pelastuksen lähteestä, jonka Jumala lupasi profeettojensa kautta (Jes. 12:3). Tämä Pyhän Hengen vesi oli Jumalan Jaakobille antama lupaus, josta Jes. 44:3 kertoo. Herra Jumala on elävän veden lähde (Jer. 2:13, 17:13; myös Sak. 14:8). Tämä on elävän veden virta (Ilm. 22:1). Kristus, puhuessaan Hengestä (Joh. 7:39), sanoi, että hänestä kumpuaa elävä vesi (Joh. 4:10-14, 7:38 vrt. Jes. 21:3, 55:1, 58:11; Hes. 47:1). Israel puhdistuu hengellisesti vedellä, Hes. 36:25, joka on elämän vesi eli Pyhä Henki. Valitut saavat tätä vettä lahjaksi (Ilm. 22:17).

Luku 3

Ihmisen vastuuta koskevat opit

3.1 Rukous ja palvominen

3.1.1 Jumala rukouksen ja palvonnan kohteena

3.1.1.1 Palvonnan kohde

Valittujen ensisijainen oppi ja tärkein tunnus on ja on aina ollut ehdoton yksijumalisuus ja usko Jeesuksen Kristuksen alisteiseen suhteeseen. Me emme kumarra mitään muuta Elohimia kuin Jumalaa (2. Moos. 34:14; 5. Moos. 11:16), tai muuten me tuhoudumme (5. Moos. 30:17-18). Jumalan antama ensimmäinen käsky on

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden

maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia (elohim). (2. Moos. 20:2)

Tämä tarkoittaa muita jumalia, jotka voivat tulla Isän Jumalan sijaan tai hänen valtuutuksestaan riippumatta.

Meidän on rakastettava Herraa, Jumalaamme, ja palveltava häntä koko sydämestämme ja koko sielustamme, eli koko olemuksellamme, niin Herra antaa sateet ajallaan ja antaa meille sadon ja karjallemme laitumen. Toisin sanoen meillä on aina kylliksi syötävää (5. Moos. 11:13-15). Mutta meillä on uusi liitto, jossa Herra vahvistaa lakinsa meidän sisimpäämme ja kirjoittaa ne sydämiimme. Hän on meidän Jumalamme, ja me olemme hänen palvelijoitaan, ja me rukoilemme häntä ja pidämme hänen lakinsa koko olemuksellamme (Hepr. 8:10-13).

Meidän on kumarruttava rukoilemaan Herraa Jumalaamme (5. Moos. 26:10; 1. Sam. 1:3, 15:25). Tämä Jumala on ainoa todellinen Jumala, joka on Isä Jumala. Iankaikkisen elämän edellytys on, että me tunnemme hänet ja hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen (Joh. 17:3). Me tunnustamme Herran nimen kunnian; me kumarrumme Herran pyhän kirkkauden eteen (Ps. 29:2, 96:9). Koko maa kumartuu hänen eteensä ja laulaa hänen nimensä kiitosta (Ps. 66:4). Tämä on profetia, ja se käy toteen. Kaikki kansat, jotka hän on tehnyt, tulevat kumartamaan häntä ja vapisevat (Ps. 96:9) hänen edessään, kunnioittaen hänen nimeään, sillä hän yksin on Jumala (Ps. 86:9-10), Herra meidän luojamme. Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee (Ps. 95:6-7). Hän on pyhä (Ps. 99:5,9). Se, ketä me kumarramme, ilmenee myös kahdesta merkistä, jotka yhdessä Jumalan olemusta koskevan ymmärryksen kanssa ovat perustana valittujen sinetöinnille. Nämä kaksi merkkiä ovat:

Sapatti (ks. 2. Moos. 20:8,10,11; 5. Moos. 5:12), joka on merkkinä meidän ja Jumalan välillä, joka pyhittää meidät (2. Moos. 31:12-14); sekä

Vanhan Testamentin pääsiäinen. Vanhan Testamentin pääsiäinen on merkki tai sinetti, jossa pääsiäinen, ks. 2. Moos. 13:9, 16, mukaan lukien happamattoman leivän juhla, on Herran lain merkki (5. Moos. 6:8) ja merkki Israelin lunastuksesta (5. Moos. 6:10), jonka piiriin kuuluvat Uuden Testamentin mukaan kaikki, jotka ovat Kristuksessa (Room. 9:6, 11:25-26).

Nämä lain merkit, sapatti ja Vanhan Testamentin pääsiäinen, on erityisesti tarkoitettu varjelemaan ihmisiä epäjumalanpalvelukselta (5. Moos. 11:16). Nämä molemmat merkit muodostavat Herran valittujen käteen ja otsaan painetun sinetin, ja ne ovat Pyhän Hengen kanssa perustana 144.000 valitun sinetöinnille viimeisinä päivinä, Ilm. 7:3. Ne johdattavat pyhien päivien lepoon.

Kristus sanoi Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella (Matt. 4:10; Luuk. 4:8). Raamatun mukaan kunnioitus ilmenee näin ollen palvelemisena.

Jumalan palveleminen noudattamalla ihmisten tekemiä käskyjä on turhaa (Matt. 15:8-9). Isä haluaa nimittäin ihmisten rukoilevan häntä hengessä ja totuudessa (Joh. 4:21-24). Sillä me olemme todellisia ympärileikattuja, ja me rukoilemme Jumalaa hengessä ja kunniassa Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 3:3). Koko vanhinten neuvosto, mukaan lukien Kristus, osoittaa kunnioitustaan Jumalalle, joka loi kaiken ja jonka tahdosta ne luotiin ja ovat olemassa (Ilm. 4:10). Kristuksen käskystä, sekä laissa (2. Moos. 20:3) että ilmestyksessä, me kumarramme Jumalaa (Ilm. 22:9).

3.1.1.2 Rukouksen kohde

Ihmiskunta rukoilee Herraa Jumalaa (Ps. 39:12, 54:2), joka kuulee. Mitä tahansa te rukoillen pyydätte, sen te saatte, jos teillä on uskoa (Matt. 21:22). Kristus oli ihmiskunnalle esimerkkinä rukouksesta, joka osoitetaan hänen Jumalalleen ja meidän Jumalallemme, joka on Isä (Luuk. 6:12). Esimerkki siitä, miten on rukoiltava, on annettu Isä meidän -rukouksessa, joka antaa käsityksen Kristuksen rukouksen rakenteesta (Luuk. 11:2-4).

Valittujen ja pappien ensisijaisena tarkoituksena on rukous sekä sanan palveleminen (Ap. t. 6:4). Vanhimpien neuvostolle annetaan velvollisuudeksi pyhien rukousten valvominen (Ilm. 5:8).

3.1.1.3 Yksityinen ja yhteinen rukous toisten puolesta

Yhteinen ja yksituumainen rukous on apostolien asettama esimerkki (Ap. t. 1:14). Sitä noudatti koko seurakunta (Ap. 12:5).

Rukous ei tapahdu ainoastaan seurakunnan puolesta vaan myös niiden puolesta, joilla on intoa mutta muttei valoa ja jotka eivät alistu Jumalan vanhurskauteen. Sillä Kristus on lain loppu (eli tarkoitus), ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo (Room. 10:1-4).

Rukous antaa apua. On sopivaa kiittää siunauksista, jotka on saatu vastauksena moniin rukouksiin, esittämällä kiitos monin rukouksin (2. Kor. 1:11). Rukouksen on tapahduttava Hengen antamin voimin (Ef. 6:18). Sen on oltava kestävää rukousta (Kol. 4:2-4), ja se auttaa seisomaan lujina totuudessa ja vanhurskaudessa (Ef. 6:14).

Vanhurskaan rukous on vaikutuksiltaan voimallinen. Uskon rukous parantaa sairaat ja varmistaa synnin anteeksisaamisen. Sen vuoksi me tunnustamme syntimme toisillemme ja rukoilemme toistemme puolesta, jotta me parantuisimme (Jaak. 5:15-16).

3.2 Pelastuksen ja lain välinen suhde

3.2.1 Jumala on kalliomme

Jumala on kalliomme, voimamme ja pelastuksemme, johon me turvaudumme (Ps. 18:1-2). Me luotamme häneen emmekä pelkää (Jes. 12:2). Pelastuksen tunteminen on Kristuksen ja profeettojen ansiota (Luuk. 1:77). Tämä tieto annetaan seurakunnalle, jossa Jumalan salaisuudet on uskottu pyhien huostaan (1. Kor. 4:1). Pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta (Joh. 4:22), mutta pelastus annetaan Kristuksessa niille, jotka rukoilevat Jumalaa hengessä ja totuudessa (Joh. 4:23-24). Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla (Ap. t. 4:12). Näin ollen pelastus annettiin evankeliumissa, joka on Jumalan voima, ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Evankeliumissa Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, sillä uskosta vanhurskas saa elää (Room. 1:14-17). Jumala ei tarkoittanut, että ihmiskunta saisi osakseen vihan vaan että se pelastuisi Jeesuksen Kristuksen kautta (1. Tess. 5:9).

Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka johtaa pelastukseen (2. Kor. 7:10). Näin ollen evankeliumi on totuuden sana ja siis pelastuksen evankeliumi, jonka ansiosta katuja saa sinetikseen Pyhän Hengen (Ef. 1:13). Pelastus saadaan pyhistä kirjoituksista eli Raamatusta. Jumalan innoittamina kirjoitukset voivat opastaa katuvaista pelastukseen, jos hän uskoo Jeesukseen Kristukseen (2. Tim. 3:15-16). Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia (Hepr. 5:8-9).

Näin ollen hänet on kerran uhrattu synnin tähden, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat (Hepr. 9:28). Pelastus on näin ollen kaikille yhteinen ja pyhille kertakaikkisesti annettu (Juud. 3). Ilmoitusta, jonka Jumala antoi Jeesukselle Kristukselle ja edelleen Johannekselle, ei seurannut enää uutta ilmoitusta. Kaikki, mitä ihmiskunnan pelastukseen tarvitaan, on Raamatussa. Pelastus ja valta ja kunnia kuuluvat Jumalalle, ja hän on ilmoittanut sen palvelijoilleen Kristuksen välityksellä, eikä sitä tule muuttaa (Ilm. 22:18-19).

Pyhien lopullinen sinetöinti tapahtuu näin ollen Pyhän Hengen avulla, ja se perustuu Jumalan lakiin, sellaisena kuin se on ilmoitettu Raamatussa Vanhasta Testamentista ja lain ilmoittamisesta lähtien.

Kristus antoi lain ilmestyen Siinailla liiton eli läsnäolon enkelinä, Jahven enkelinä. Hän sanoi, että

... laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi ... (Matt. 5:18-19).

Kristus ei näin ollen millään tavoin vähentänyt lakia. Hän noudatti lakia ja käski ihmisiä tekemään samoin. Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne (tai jokainen tunkeutuu sinne väkisin) (Luuk. 16:16).

Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa (Luuk. 16:16-17).

Laki annettiin Mooseksen välityksellä, mutta sitä ei noudatettu (Joh. 7:19). Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla (Room. 2:12), sillä synti merkitsee laittomuutta eli lain rikkomista (1. Joh. 3:4). Ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, ja lain käskyjen noudattaminen on ympärileikkauksen mitta. Se, joka noudattaa lakia, on ympärileikattu sydämeltään, kun taas se, joka on ympärileikattu eikä noudata lakia, on kuin epäuskoinen. Ne, jotka ovat juutalaisia, ovat niitä, jotka noudattavat lakia sydämellään ja ovat juutalaisia sisäisesti. Kuitenkin ne, jotka sanovat itseään juutalaisiksi, vaikka eivät ole, joutuvat tuomioon (Ilm. 3:9) ja joutuvat kumartumaan maahan pyhien jalkojen edessä. (Tämä maahan kumartuminen on käännetty myös rukoiluksi, ja sitä käytetään Kristuksesta ja valituista).

Laki on pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä (Room. 7:12). Näin ollen laki ei tuota kuolemaa, vaan synti, joka on lain rikkomus, joka toimii kussakin ihmisessä (Room. 7:13).

Laki on hengellinen, mutta ihmiskunta on turmeltunut, synnin orjaksi myyty (Room. 7:14). Todella kääntynyt ihminen iloitsee Jumalan laista sisimmässään (Ps. 119:1 ss; Room. 7:22). Laki nimittäin johtaa ihmisen Kristuksen luo, joka on lain loppu (Room. 10:4). Jos Henki johtaa ihmistä, hän ei ole lain alainen (Gal. 5:18). Ei siksi, että se hävittää lain, vaan siksi, että sen avulla on mahdollista noudattaa lakia, niin että ihminen haluaa sitä sisimmässään ja toimii oikein, koska se on osa olemustamme (Hepr. 8:10-13). Jumalan lakia noudatetaan uskossa eikä teoin (Room. 9:32). Käskyjen totteleminen on välttämätön edellytys sille, että ihminen voi säilyttää Pyhän Hengen, joka pysyy niissä, jotka pitävät Jumalan käskyt (1. Joh. 3:24; Ap. t. 5:32). Näin ollen on mahdotonta olla kristitty ja rakastaa Jumalaa ja Kristusta noudattamatta lakia. Tähän kuuluu välttämättä sapatin pitäminen, kuten neljännessä käskyssä säädetään.

3.2.2 Pelastus armosta

Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meidät hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä (Tiit. 2:11, ks. Marshall's RSV Interlinear Greek-English New Testament). Kristus on näin ollen suuren Jumalan, meidän pelastajamme, kunnian ilmestyminen (Tiit. 2:10). Armo on näin ollen Jeesuksen Kristuksen toiminnan tuote.

Jumalan voima varjelee seurakunnan uskossa, niin että se saavuttaa pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana (1. Piet. 1:5). Uskon lopputulos on sielun pelastus. Profeetat profetoivat pelastuksesta mutta eivät tienneet Messiaan aikaa eivätkä henkilöä ennustaessaan hänen kärsimyksestään ja hänen sitä seuraavasta kirkkaudestaan (1. Piet. 1:9-10).

Synti tuli maailmaan Aadamin kautta ja hallitsi Aadamista Moosekseen asti. Kuolema oli synnin seuraus (Room. 5:12). Synti oli olemassa ennen lain antamista Moosekselle (Room. 5:13). Näin ollen lain seuraukset olivat tiedossa Aadamista lähtien, sillä synnistä ei pidetä kirjaa, missä lakia ei ole. Armo on siten tullut ylenpalttiseksi, koska ihminen on lunastettu synnistä ja laista. Missä synti on tullut suureksi, lain alla, armo on tullut ylenpalttiseksi (Room. 5:15-21). Yhden ihmisen kuuliaisuuden ansiosta monet tulevat vanhurskaiksi armosta, joka hallitsee vanhurskauden avulla iankaikkiseen elämään voidellussa Jeesuksessa (Room. 5:20-21).

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa (Room. 8:1). Laki on siis täyttynyt meissä, jotka elämme Hengen mukaista elämää (Room. 8:4).

Henki johdattaa ihmiset omiin pyrkimyksiinsä (Room. 8:5). Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua (Room. 8:7). Lihalliset, kääntymyksen vastaiset pyrkimykset tunnistaa niiden vihollisuudesta Jumalan lakien noudattamista kohtaan.

Sen Henki, joka herätti Kristuksen kuolleista, asuu kristityssä ja tekee hänet eläväksi hänessä asuvan Henkensä voimalla (Room. 8:11). Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia (Room. 8:14), ja tämä tapahtuu Jumalan armosta. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus (Joh. 1:17). Me huudamme siis Abba eli Isä, ja saamme saman lapsen oikeuden (Room. 8:15), joka annettiin veljellemme Jeesukselle Kristukselle.

Laki ei itsessään saa aikaan vanhurskautusta. Ihminen tulee vanhurskaaksi uskomalla Jeesukseen Kristukseen (Gal. 2:16). Hän elää elämänsä uskoen Jumalan Poikaan (Gal. 2:20). Lain vaikutuksesta me kuolemme vapaaksi laista elääksemme Jumalalle (Gal. 2:19). Me emme kuitenkaan tee tyhjäksi Jumalan armoa lakia noudattamalla, koska laki ei tee meitä vanhurskaiksi (Gal. 2:21). Me pidämme lain, koska Henki ohjaa meitä ja laki seuraa Jumalan luonnosta, jonka olemme pukeneet päällemme ja josta me olemme osallisia (2. Piet. 1:4), samoin kuin Kristus.

Meitä ei pelasta laki vaan Jeesuksen Kristuksen armo (Ap. t. 15:11). Synti ei ole enää valittujen herra, sillä he eivät ole lain vaan armon alaisia ja Jumalan orjia (Room. 6:14,15). Me emme kuitenkaan tee syntiä rikkomalla lakia, koska me olemme Jumalan ja vanhurskauden emmekä synnin orjia ja olemme tulleet koko sydämestämme kuuliaisiksi sille opetukselle, jonka ohjattavaksi meidät on uskottu (Room. 6:17-18). Meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, on tehty eläviksi Kristuksen kanssa armosta (Ef. 2:5). Meidät on herätetty yhdessä Kristuksen kanssa, ja meillekin on annettu paikka taivaassa, niin että Jumala voi osoittaa kaikille tuleville aikakausille armonsa ja hyvyytensä laajuuden ja runsauden Kristuksen Jeesuksen kautta (Ef. 2:6-7). Meidät on nimittäin pelastettu armosta uskon kautta. Tämä ei ole lähtöisin ihmisestä, vaan se on Jumalan lahja, eikä se perustu tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä (Ef. 2:9). Näin ollen me noudatamme lakia Jumalan Hengen kautta armosta.

3.2.3 Lain mukainen velvoite

Lakia, joka ei häviä ja jota ei muuteta, kuten olemme nähneet, on jatkuvasti noudatettava (Matt. 5:18; Luuk. 16:17). Juutalaiset eivät noudattaneet sitä Kristuksen aikana asianmukaisesti (Joh. 7:19), sillä perinnäissäännöillään (Matt. 15:2-3,6; Mark. 7:3,5,8-9,13) silloiset juutalaiset opettajat muuttivat sen taakaksi eli ikeeksi uhmaten Jumalaa (Ap. t. 15:10).

Edellä mainitun perusteella Jumalan käskyjä on jatkuvasti velvollisuus noudattaa. Laki on olemassa eikä häviä ennen ihmisen olemassaolon aikojen loppua.

3.2.3.1 Miksi kristityt pitävät lain

Kristityt pelastaa armo eikä laki. Minkä vuoksi on sitten varmaa, että he tunnustavat ja pitävät lain? Sen vuoksi että:

Jumalan laki seuraa hänen luontoonsa kuuluvasta hyvyydestä.

Jumalan laki on seurausta Jumalan luonnosta, ja se pysyy näin ollen voimassa iankaikkisesti, koska Jumala itse on muuttumaton, olemukseltaan Hyvä suurimman hyvyyden keskipisteenä. Kristus sanoi (Mark. 10:18): Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä tai Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä (Matt. 19:17). Jumalan hyvyys johtaa jokaisen meistä kääntymiseen (Room. 2:4). Jumalan luonto on muuttumaton hyvyys. Taivaallinen sotajoukko on osallinen hänen luonnostaan. Näin ollen siitä tulee vakaa jumalallisessa luonnossa ja hyvyydessä.

Tällä tavoin Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti (aioonas)(Hepr. 13:8). Tulemalla osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:4) valitut tulevat osaksi jumalallista, Melkisedekin, pappeutta, joka on luovuttamaton (aparabaton) eli ikuisesti muuttumaton (aioona) (Hepr. 7:24). Kristus pystyy pelastamaan kaikilta osin ne, jotka lähestyvät Jumalaa hänen kauttaan (ks. Hepr. 7:25 Marshall's Greek-English Interlinear). Hän ei ole kuitenkaan palvonnan kohde eikä Jumala, joka käskee tahtonsa mukaan.

Jumalan lakia noudatetaan uskossa eikä teoin (Room. 9:32). Meillä on uusi liitto, jossa Herra panee lakinsa sisimpäämme ja kirjoittaa ne sydämiimme. Hän on meidän Jumalamme, ja me olemme hänen palvelijoitaan palvoen häntä ja pitäen hänen lakinsa koko olemuksellamme (Hepr. 8:10-13). Ulkoiset merkit eivät näin ollen ole mitään. Meidät ympärileikkaa Jumalan käskyjen noudattaminen sisimmässämme (1. Kor. 7:19) kristittyinä ja hengellisen Israelin jäseninä. Nämä ovat niitä, jotka vihastuttavat lohikäärmeen pitämällä Jumalan käskyt. Jumalan käskyjen pitäminen tuo heidät esille vainoissa (Ilm. 12:17). Nämä ovat niitä, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja kestävät (Ilm. 14:12).

3.2.3.2 Kristityt Jumalan temppelinä

Pyhät ovat Jumalan temppelin eli pyhäkkö, naos, ja Jumalan Henki asuu heissä. Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala saattaa hänet turmioon. Jumalan temppeli on nimittäin pyhä, ja tämä temppeli olemme me (1. Kor. 3:16-17). Tästä syystä kristittyjen velvollisuuksiin kuuluu pitää oma ruumiinsa terveinä Jumalan hengen astioina. Jumala on nimittäin sanonut, että hän asettuu meidän keskellemme ja vaeltaa meidän mukanamme ja on oleva meidän Jumalamme. Meidät on pidettävä pyhinä ja erotettuina. Jumala on oleva meidän Isämme, ja me olemme hänen lapsiaan (2. Kor. 6:16-18 lainaa löyhästi joitakin VT:n tekstejä: 3. Moos. 26:12; Hes. 37:27; Jes. 52:11; 2. Sam. 7:14).

Tästä syystä kristityn ei tulisi ryhtyä epäuskoisten aisapariksi (2. Kor. 6:14). Hänen tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämänsä kokonaan hänelle (2. Kor. 7:1). Heidät on näin ollen valittu ensimmäisinä pelastumaan, kun Henki pyhittää heidät ja he uskovat totuuteen (2. Tess. 2:14). Totuus on näin ollen välttämätön hengen terveydelle, ja se on valittujen merkki. Tästä kehityksestä havaitaan, että Raamatun yleisillä laeilla on erityinen merkitys ja tarkoitus. Jumalan temppelin mittaaminen tapahtuu näiden lakien mukaan (Ilm. 11:1).

3.2.4 Kymmenen käskyä

Seurakunta on sitoutunut noudattamaan kymmentä käskyä, jotka 2. Moos. 20:1-17 ja 5. Moos. 5:6-21 luettelevat.

Ensimmäinen käsky on

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

Isä Jumala on ainoa todellinen Jumala (Joh. 17:3), eikä mikään elohim ole hänen edellään tai hänen kanssaan yhdenvertainen. Ei ole luvallista palvoa tai rukoilla mitään muuta olentoa, mukaan lukien Jeesusta Kristusta.

Toinen käsky on

Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on vesissä alla. Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta minä osoitan armoni niille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni.

Näin ollen on luvatonta tehdä mitään näköiskuvia tai muita kuvia käytettäviksi uskonnollisissa menoissa tai kuva-aiheissa. Kirkon on näin ollen kiellettyä käyttää tunnuksena krusifiksia.

Käskyt itse ovat osa uskonnollisen järjestelmän tunnusmerkistöä, ja ne ovat kaikki näin ollen vakiintuneita.

Kolmas käsky on

Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.

Herran Jumalan nimi antaa vallan, eikä tämä laki näin ollen koske ainoastaan yksinkertaista kiroilua vaan käsittää kirkon vallan väärinkäytön sekä kaikki ne, jotka väittävät toimivansa Jumalan ohjauksesta Jeesuksen Kristuksen kautta.

Neljäs käsky on

Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä se. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi; Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

Seitsemännen päivän sapatti on näin ollen välttämätön uskolle. Kukaan kristitty ei voi palvella Jumalaa kunnioittamatta sapattia, joka tunnetaan nykyisessä kalenterissa lauantaina. Jonkin toisen kuin seitsemännen päivän määrääminen pyhäpäiväksi ei ainoastaan riko tätä käskyä, vaan siitä tule itse epäjumalanpalveluksen tunnus, koska se on Jumalan nimenomaan ilmaiseman tahdon ulkopuolella. Se on kapinallinen teko ja siten verrattavissa noituuteen (1. Sam. 15:23). Kun neljättä käskyä tulkitaan yhdessä toisen käskyn kanssa, kyse on epäjumalanpalveluksesta. Sama vaikutus on sellaisen kalenterin käyttöönotolla, jossa kosketaan viikon kiertokulkuun.

Nämä neljä ensimmäistä käskyä määräävät ihmisen suhteen Jumalaan, ja ne kuuluvat lain ensimmäiseen ja tärkeimpään osioon, joka on Rakasta Herraa sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi (ja koko voimallasi Mark. 12:30). Tämä on käskyistä suurin ja tärkein (Matt. 22:37-38).

Näiden käskyjen uskollisesta noudattamisesta ja kaikkien niiden vastaisten toimien välttämisestä on seurauksena ehdoton samaistuminen Jumalaan.

Toinen suuri käsky on

Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näitä suurempaa käskyä

ei ole (Matt. 22:39; Mark. 12:31).

Toinen suuri käsky on ilmaistu suhteissa, joista säädetään kymmenen käskyn kuudessa viimeisessä käskyssä, jotka liittyvät ihmisyyteen.

Viides käsky on

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka

Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

Perheyksikkö on kansan perusrakenne ja ilmentää asenteita, jotka esiintyvät laajemmassa uskonnollisessa rakenteessa.

Kuudes käsky on

Älä tapa.

Kristityt tuomitaan korkeamman lain mukaan, joka kieltää vihastumasta veljeensä. Vihan pito on väkivallan tekemistä lähimmäistäsi kohtaan. Jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Sinä hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut Gehennan (haudan eli helvetin) (Matt. 5:22).

Seitsemäs käsky on

Älä tee aviorikosta.

Kristityt tuomitaan korkeamman lain mukaan, joka kieltää himoitsemasta toista henkilöä, joka ei ole heidän puolisonsa (Matt. 5:28).

Kahdeksas käsky on

Älä varasta.

Varastaminen tekee väkivaltaa lähimmäisellesi ja rikkoo suhteesi Jumalaan.

Yhdeksäs käsky on

Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan.

Vanhurskaus ja oikeudenmukaisuus ovat viime kädessä samoja käsitteitä, sillä ne ilmaistaan hepreassa samalla sanalla. Näin ollen kristitty ei voi olla vanhurskas olematta oikeudenmukainen. Oikeuden vääristäminen todistamalla valheellisesti haittaa kristityn pelastusta.

Kymmenes käsky on

Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen.

Himoitseminen on tapahtumaketju, joka asettaa aineelliset tavarat tai sukupuolisuhteen Jumala-suhteen yläpuolelle. Se on tässä mielessä epäjumalanpalvelusta. Se tekee jostakin toisesta asiasta halun kohteen ja rikkoo toisia käskyjä. Tässä mielessä käskyt kulkevat kehässä, sillä himoitseminen edeltää muiden käskyjen rikkomista, ja lain jonkin puolen rikkominen rikkoo näin ollen sitä kokonaisuudessaan. Synti ei näin ollen ole suhteellinen asia. Synti on lain rikkomus. Kristus antoi selityksen lain todellisesta merkityksestä, Matt. 5:21-48, ja selitti seuraavat kohdat: 2. Moos. 20:13, 5. Moos. 5:17, 16:18 ja myös Luuk. 12:57-59.

Kaikkien vanhempien on alinomaa teroitettava käskyt lastensa mieleen. Ne on sidottava merkiksi käteen, ja niitä on pidettävä tunnuksena otsalla (ajatuksin ja teoin), ja ne on kirjoitettava kodin ovenpieliin (5. Moos. 7:7-9).

3.2.5 Muita ihmisen käyttäytymistä koskevia lakeja

3.2.5.1 Ruokalait

Ruokalait esittää 3. Moos. 11:1-47 ja 5. Moos. 14:4-21. Ne perustuvat ihmiskehon asianmukaisen terveydentilan vaalimiseen, ja ne ovat vankkumattomien fyysisten periaatteiden mukaisia. Käskynä on olla pyhä, ja kehosta on tehtävä Pyhän Hengen kelvollinen astia. Ruokalaeilla on vankka tieteellinen perusta. 5. Moos. 12:16 kieltää veren nauttimisen, ja 3. Moos. 3:17 kieltää sen yhdessä rasvan syömisen kanssa. Mitään itsestään kuollutta tai petojen raatelemaa ei saa syödä (Hes. 44:31). Hedelmien syömiseen liittyvät kiellot hedelmiä koskevissa laeissa esittää 3. Moos. 19:23-26. Näillä laeilla on hengellisiä vaikutuksia.

3.2.5.2 Sapatti

Sapatti on pidettävä seitsemäntenä päivänä (ks. 2. Moos. 20:8-11; 5. Moos. 5:12-15), sillä se on Herran nimenomainen käsky ja yksi kymmenestä käskystä. Nämä ovat kaikkia ihmisiä sitovia iankaikkisia ja loukkaamattomia käskyjä. Sapatti on pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistaan kuolemalla, ja hänet poistetaan kansansa keskuudesta (2. Moos. 31:14-15). Se on ikuinen liitto Israelin kansan kanssa, ja se on ikuisesti merkkinä heidän ja Jumalan välillä, ja siitä hänet tunnistaa luojaksi (2. Moos. 31:15-16). Kaikki kristityt ovat hengellinen Israel, ja kaikkien pakanoiden on määrä lopulta liittyä Israelin kansaan. Sapatti on sen vuoksi merkkinä Jumalan ja hänen kansansa välillä ikuisesti. Sapatin pyhyyden loukkaamista seuraava rangaistus on kuolema, joka johtuu Pyhän Hengen ja toisen ylösnousemuksen hylkäämisestä (ks. Ilm. 20:5). Sapatti on ilon päivä, ja sitä on noudatettava Herran pyhäpäivänä. Se ei ole kevytmielisen nautinnon vaan pyhän kokouksen päivä (Jes. 58:13-14). Silloin ei saa tehdä työtä eikä kantaa kantamusta (Jer. 17:21-22).

Meidän Herramme piti sapatin läpi koko elämänsä (Mark. 6:2). Apostolit noudattivat sapattia (ja juhla-aikoja), ja myös meidän on noudatettava sapatteja. Herra ennallistaa sapatin, uudenkuun päivät ja juhla-ajat lain nojalla Messiaan tuhatvuotisessa valtakunnassa viimeisinä päivinä ja rankaisee kansoja, jotka eivät niitä noudata (Jes. 66:22-23; Sak. 14:16-19).

3.2.5.3 Uudetkuut

Laissa määrätään, että uudenkuun päiviä on noudatettava (4. Moos. 10:10, 28:11-15; 1. Aik. 23:31; 2. Aik. 2:4, 8:13, 31:3). Kaupankäynti on tänä aikana keskeytettävä samalla tavoin kuin sapattina (Aam. 8:5). Israel noudatti uudenkuun päiviä (Jes. 1:13-14; Esra 3:5; Neh. 10:33; Ps. 81:3; Hoos. 2:11), samoin kuin seurakunta vuosisatojen varrella. Seurakunta noudatti uudenkuun päiviä sekä sapattia ja juhla-aikoja (Kol. 2:16). Uudenkuun päivät katsotaan sapatiksi Messiaan palauttamassa järjestelmässä (Jes. 66:23; Hes. 45:17, 46:1.3.6).

3.2.5.4 Vuosittaiset juhla-ajat

Vuosittaisista juhla-ajoista määrää 3. Moos. 23:1-44 ja 5. Moos 16:1-16. Nämä vuosittaiset juhla-ajat kuvastavat Herran pelastussuunnitelmaa. Juhla-ajat ovat seuraavat:

Pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla

Helluntai

Uudenvuodenjuhla

Suuri sovituspäivä

Lehtimajanjuhla

Viimeinen suuri päivä.

Ne ovat pakollisia, ja niihin liittyy erityisiä velvollisuuksia, koska ne ovat Jumalan ja hänen kansansa välisiä merkkejä. Juhla-aika katsotaan sapatiksi.

3.2.5.5 Avioliitto

Avioliitto on pyhä s